Track season ja siskot kylään

Track kausi on nyt jo hyvässä vauhdissa. Kisojakin ehtinyt olla jo neljä. Mun osalta ne on kuitenkin kuluneet katsomon puolella. Mun oikeessa nilkassa on tässä jonkin aikaa ollut hassua kipua, joka ei periaatteessa rasituksessa tunnu, mutta seuraavana aamuna sattuu. Kipu ei ole koskaan hyvä, joten valitettavasti alkukauden kisat ovat menneet ohi mun osalta. Menin ihan lääkäriin ja sain sieltä tällaisen "ihanan" bootsin, jota mun piti käyttää kaksi viikkoa. Lääkärin diagnoosi oli liika treenaus meidän kivikovalla urheilukentällä ja lääkkeeksi hän määräsi levon. Valitettavasti lepo otetaan täällä lepona, mikä mun näkökulmasta on ihan kahjoa. Eikö täällä olla kuultu kuntoutuksesta tai korvaavasta harjoittelusta. Kieltämättä kuntopyöräily ja vesijuoksu helpottaisi elämää, mutta eipä niitä täällä pahemmin harrasteta. Tuntuu, että täällä yhdellä sun toisella on mitä kummallisempia raajatukia ja näyttää, että lääkäreiden ensimmäinen hoitomuoto on aina tuli ja kaksi viikkoa lepoa. Jo vuotta nuoremmalla host-siskollani on joku 6 nilkkatukea!!! Mun tuntemusten mukaan kenkä vaan surkastuttaa lihakset. No joka tapauksessa jalka on nyt parempi, joten eiköhän tästä päästä vielä radan puolelle kisaamaan:)

 Olen sitten ottanut muutamia kuvia kisoista. Ihan kiva on ollut vaihteeksi nähdä punaisia ratoja, kun useat urheilukentät ovat täällä mustia. On ollut mahtavaa nähdä, miten ihmiset on kannustavia toisiaan kohtaan. Vaikka seiväshyppykisassa kaikki kannustavat toisiaan, ja jopa huonoimmalle hyppääjälle taputetaan. Myös ihan erilailla kisatunnelmaa luo se, että koko joukkue tulee ja lähtee samaan aikaan, ja koko kisa on joukkuetapahtuma. Toisaalta, jos oikeasti haluaa keskittyä omaan lajiinsa, saattaa monen tunnin odotus vaikuttaa suoritukseen.

Meidän joukkueessa on yli 100 urheilijaa, monella tasolla. Täällä kaikille annetaan mahdollisuus, mutta ihan huipulle on kyllä haastavaa päästä. Monessa mielessä Suomen yksilövalmennus on aikuismaisempaa aikaisemmin, mutta eihän sen niin vakavaa tarvitse olla vielä tässä vaiheessa. Meillä on viisi coachia, joista nimekkäin on Martha Watson, joka on itse ollut neljissä olympialaisissa 1960- ja 1970-luvuilla. Olen kyllä tykännyt paljon olla osa tätä joukkuetta, mutta toisaalta Suomen urheluista ikävöin yksilövalmennusta ja jopa vesijuoksua:D

Nyt onneksi olen päässyt taas juoksemaan, ilman kipua :) Olen saanut siskoni Petran ja Petriinan tänne Pääsiäisloman ajaksi. Ollaan päästy tekemään jo kaikkea kivaa ja vielä on neljä päivää laatuaikaa siskojen kanssa. Love it!

18-vuotissynttärit Vegasissa...

Tänään koitti se päivä, kun meikäläisestä tuli täysi-ikäinen. Jenkeissä tällä iällä ei saa kuitenkaan kovin paljoa lisävapauksia. Ajokortin voi ajaa täällä jo 16-vuotiaana, kun taas toisaalta laillista tupakan polttamista sekä alkoholin ja kasinoiden pelikoneiden käyttöoikeutta saa odottaa 21-ikävuoteen asti. Minulle 18-vuotta tarkoittaa käytännössä siis sitä, että voin mennä lääkäriin ilman huoltajaa ja saan ostaa pikaliimaa ja yliviivaustusseja kaupasta. Wohooo.. Ihan on olo kuin aikuisella, totally :D

What people think I do

What I actually do

Perjantaina mentiin perheen kanssa ulos syömään yhteen läheiseen kasinoon, jolloin samalla juhlistettiin mun syttäreitä vähän etuajassa. Ravintolassa oli eräs nainen, joka teki lapsille kaiken maailman ilmapalloviritelmiä. Dan & Dana sitten keksivät, että onhan meidän tulevalle synttärisankarille pakko synttärilakki saada. Pyydettiin sitten sitä naista tekemään mulle pieni ja vaatimatton ilmapallohattu synttäreiden kunniaks... :D Hattu tuotti yleistä hilpeyttä ravintolassa, tietenkin jo ihan ulkonäönsä vuoksi, mutta erityisesti kokonsa takia, sillä se, että tarjoilijoilla oli ongelmia ohittaa meidän pöytä, loi huvittavia hetkiä. Jouduin vielä illan päätteeksi kävelemään koko kasinon läpi hattu päässä. :P

Itse synttäripäivän suunnitelmat olin jättänyt kokonaan Desin ja Amberin hoidettavaksi. Siskot ja Lorenzo ovat koko viikon olleet todella salaperäisiä ja mielenkiinnolla odotin, mitä suunnitelmia he olivat keksineet, vai olivatko ylipäänsä yhtään mitään...

Sunnuntaina aamupäivällä sitten lähdettiin tyttöjen ja Lorenzon kanssa ajamaan Stripille päin. Siellä mentiin erääseen MGM Grand -hotellin ulkoallasosastolle, jossa meidän hyvä kaveri Corey on töissä. Suhteilla sitten päästiin sisään ilmatteeksi rentoutumaan altaiden ääreen. Eipä olisi ollut parempaa päivää viettää altaalla kuin nyt aurinkoisessa säässä ja mittarin näyttäessä reilua paria kymppiä.

Meidän track-urheilijoilla on ollut aika paljon penikkaongelmia viime aikoina. Niinpä mä oon ottanut ihan sydämenasiakseni hoitaa kavereitteni penikat kuntoon. Joka treeneissä pidämme siis pienen hierontahetken, jollon hieromme (lähinnä mä hieron) toistemme jalkoja. Siellä uima-altaan reunalla loikoillessa sitten kaverit sanoivat, että nyt olis lahjan aika, että minkä hieronnan haluut?! Olin aika hämmentynyt, siitä mitä tapahtuu ja kohta sieltä jo käveli nainen hierontatelineen kanssa ja majoittautui altaan reunalle. Sain sitten puolen tunnin selkä- ja hartiahieronnan ja oli se kyllä aika taivaallista!! Oli hassu fiilis ajatella, että mä vietän 18-vuotissynttäreitäni selkähieronnassa, jonkun hullun kalliin hotellin uima-altaan reunalla, Las Vegasissa ja ties keiden miljonäärimammojen ja julkkisten kanssa. Ihan kuin jostain leffasta. On tää elämä aika jännää välillä! :) 

Hieronnan jälkeen Lorenzo sitte kysäisi: "No pistitkö nyt mieleen kaikki mitä se hieroja teki, nii voit alkaa hieromaan meidän selkiä?" Tais kamuilla olla taka-ajatukset pelissä lahjan suhteen. Haha :PP

Amber, Lorenzo, minä, Corey ja Desi

Kotona päivällisellä Dan oli savustanu ribsejä.. Nami.. :P Host isovanhemmat tulivat kanssa syömään, mukanaan suuri sunttärikakku.

Illalla, kun oltiin kaikki jo pikkuhiljaan menossa nukkumaan päin, soi yhtäkkiä ovikello. Kun vihdoin joku pääsi koirien ohi avaamaan, ei oven takana ollut muuta kuin lautasellinen keksejä.

Meidän hyvä kaveri Jackie oli jättänyt mulle pienen synttärilahjan. Yllätys ilahdutti kovasti jo ennestään ihanaa päivää! <3

Koko synttäripäivä oli todella onnistunut ja siitä voin kiittää mun ihania siskoja, perhettä ja ystäviä, sekä täällä jenkeissä että siellä Suomessa. (MW teiän video oli ehkä maailman paras!! <3) Kiitos kaikille ihanasta päivästä! 

Sadies

Sadies on "tanssiaiset" jossa ideana on, että tytöt hoitavat ns. poikien tehtävät. Tyttö siis pyytää poikaa pariksi, (tietenkin jenkkikulttuurin mukaisesti jollakin erittäin luovalla tavalla) suunnittelee illan ohjelman, hommaa asustukset ja maksaa kaikken sekä itselle että parille. Meillä nämä tanssiaiset oli eilen (lauantai 3.2) ja se oli unohtumaton kokemus!


Halusimme Desin ja Amberin kanssa pyytää pareiksi sellasia jätkiä, jotka tuntisivat toisensa. Siten ilta menisi enemmän ryhmätyylillä kavereiden kanssa hengaten kuin pareittain. Minä siis pyysin pariksi yhtä Arthuria, Desi Coreya ja Amber Codya. Pyytämistavan oli tietenkin oltava söpö ja luova, joten leivottiin kiinalaisia onnen keksejä, joiden sisään piilotettiin kysymys.

Koulun office aid -oppilaat toimmittivat paketit pojille erään oppitunnin aikana. 

Sadies on usein koko päivän tapahtuma, jonka monet oppilaat aloittavat jo ihan aamulla yhteisellä aamupalalla. Me ei kuitenkaan ihan kukonlaulun aikaan viititty aloittaa, vaan lähdettiin siinä puolenpäivän jälkeen Red Rockin luonnonsuojelualueelle picnicille. Koko porukka ei valitettavasti päässyt paikalle, sillä Corey oli töissä ja Arthurilla oli syntymäpäiväjuhlat, joihin hänen täytyi osallistua, siispä kaapattiin Lorenzo korvikkeeksi matkalta mukaan. Hänen Sadies suunnitelmansa menivät mönkään pari päivää ennen tapahtumaa, joten pakotettiin se tulemaan meidän porukkaan. :P

Saatiin ihan kaunis ilma: 25°C ja aurinkoa. Ei voi valittaa!! 

Red Rockilta mentiin yhteen puistoon ottamaan vähän valokuvia... Tai se ainakin oli tarkoitus, mutta pimeä yllätti, joten niitä kuvia ei liikoja tullut otettua ja lopulta vaan hengattiin siellä, kunnes oli aika lähteä Laser Questiin eli paikalliseen megazoneen. 

Minä ja Arthur.

Parien matchaavat vaatteet on se Sadiesin juttu. Meidän koululla oli Tropical teema, joten paidat olivat sen teeman mukaiset. 

Minä, Arthur, Desi, Corey, Amber ja Cody.

Laser Quest on lasertaistelupeli, jossa jokaisella pelajalla on laserase ja laservalon tunnistavat liivit. Pelaajat yrittävät ampua toisiaan ja jos laservalo osuu liiveihin, häviäjän ase lakkaa toimimasta pieneksi hetkeksi. Pelikenttänä toimii suuri tila, jossa on erilaisia esteitä ja seiniä yms. Super hauskaa!! Mä olin kyllä ihan onneton, mutta ei kai ensikertalaiselta voi paljoa odottaa?! 

Laser Questista mentiin illallisen kautta itse tansseihin, jotka oli pieni pettymys, sillä väkeä ei mitenkään liikaa ollut. Aika lame koko homma, mutta me ei annettu sen häiritä, vaan pidettiin hauskaa ja hassuteltiin meidän omalla porukalla. Tansseissa me oltiin tunnin verran ja sitten mentiin meidän talolle katsomaan leffaa ja syömään jäätelöä. Heitettiin vielä illan päätteeksi Cody ja Arthur kotiin, joten nukkumaan päästiin siinä kahden jälkeen. 

Kaiken kaikkiaan päivä oli erittäin onnistunut ja kaikilla oli hauskaa. Me ei haluttu suunnitella mitään minuttitarkkaa aikataulua, vaan mentiin vähän miten huvitti, mikä toimi todella hyvin. Meille Sadies oli syy viettää päivä hyvien kavereiden kanssa hengaten, vähän erilaisten aktiviteettien parissa. 

Ystävänpäivä ja pitkä viikonloppu

Viime viikolla oli tosiaan ystävänpäivä ja taas tuli yksi kulttuuriero vastaan. Suomessa kyseistä päivää ei mitenkään erikoisemmin korosteta, mutta täällä asia oli aivan toisin. Jo heti aamulla aamiaspöydässä oli odottamassa ystävänpäiväsuklaat Danalta. :)

Koulu oltiin koristeltu teeman mukaisesti ja ns. Heart Attact (sydänkohtaus) oli iskenyt kouluun, joten sydämiä oli kaikkialla. Eräälle seinälle oltiin teipattu sydämiä, joissa oli jokaisen koulun oppilaan nimi. Kesti tovin löytää oma sydän 2400 sydämen joukosta, ja välillä meinasi jo usko loppua kesken...

 ... mutta kova työ palkittiin ja sieltähän se löytyi

Marja on tosiaan virallinen etunimeni, enkä varmaan koskaan opi tunnistamaan itseäni kyseisellä nimellä. Kaikissa koulun nimilistoissa on luonnollisesti etunimi ensin ja jenkkien mitä mielenkiintoisempien lausuntatulkintojen takia on ollut monia huvittavia tilanteita. Mutta ei niistä sen enempää. 

Ystävänpäivän aikana näki jo kyllästymiseen asti lahjoja, joita oppilaat (lähinnä seurustelevat parit) antoivat toisilleen. Pehmolelut, kukkakiput, keksit, karkit, cupcaket ym. makeiset olivat vallanneet koulun, enkä tiedä mitä ihmettä oli tapahtunut, kun yhtäkkiä koko koulu tuntui olevan täynnä pareja. Jos multa kysytään, niin kokonaisuudessaan koko juttu meni ihan överiksi!

Ystävänpäivä ei jäänyt vain kouluun, vaan illalla mentiin perheen kanssa ystävänpäiväillalliselle buffet-ravintolaan. Se oli ihan mukavaa vaihtelua, sillä olimme koko viikon ilman jääkaappia. Edellinen, lähes uusi, jääkaappi meni rikki, ja kesti koko viikon ennen kuin saatiin uusi tilalle. Koko viikko tuli siis mentyä salaatti, kaurapuuro, leipä ja tölkkiruoka linjalla. :D Perjantaina tyttöjen kanssa mentiin vielä meidän italialaiskamun Lorenzon kanssa myöhäiselle ystävänpäiväillalliselle Chipotleen. Oli hauskaa ja hyvää ruokaa!! MW ette ole turhaan kehuneet!! :DD

Maanantaina oli Presidents Day ja tänään (tiistina) on Staff Development Day, joten meillä on kokonaisen 4 päivän viikonloppu. Tätä melkeen voisi jo lomaksi kutsua. Päivät on tullut vietettyä treenaillen, kavereiden kanssa hengaillen, leffassa käyden, kirjoja lukien ja ihan vaan löhöillen. Maanantaina olimme Elsan ja meidän host-isoisän kanssa vaeltamassa Red Rockin luonnonsuojelualueella. Ennen Vegasiin tuloani minulle kerrottiin, että täällä on kauniita kiviä. Asia hieman huvitti silloin, mutta nyt ymmärrän mitä sillä tarkoitettiin. 

Me valittiin tällä kertaan vähän vaikeampi vaellusreitti ja mentiin ns. White Rock trail, joten ei tällä kertaa vaellettu punaisilla kivillä. Tässä kuitenkin vähän ideaa, minkä näköistä se itse Red Rock on. 

White Rock

Mistä teitää, että on muuttumassa Jenkiksi??

-Siitä, että lähtee Walmarttiin tämän näköisenä, eikä siinä ole mitään outoa:

Kyllä me ihan ihmisiltä vielä näytetään... Ainakin silloin tällöin 

Tuntuu, että täällä ei ulkonäköön liikoja panosteta. Koulussa, kaupassa ja jopa kirkossa suurin osa ihmisistä pukeutuu huppareihin, verkkareihin tai muihin rentoihin urheiluvaatteisiin. Suomessa ei ihan näin rennolla meinigillä lähdetä ihmisten ilmoille. 

Pakko vielä mainita, että täällä on viime päivät olleet ihan mukavan lämpimiä. Reilu kaksi kymppiä mittarissa ja kuumassa auringonpaisteessa on kesäisen tuntuista. Aavikolla kuitenkin saattaa sää muuttua nopeasti. Toivottavasti lämpö jatkuu. 

Nauttikaa lumesta! ;PP

Finalsseja, Pasta Partyja ja muuta mukavaa

Tässä onkin jo muutama viikko vierähtänyt viime postauksesta, joten yritän tässä jotenkin järkevästi koota viimeviikkojen tapahtumia.

Muutama viikko sitten koulussa vaihtui lukukausi, joten meillä oli finals-kokeet. Kokeet pidettiin joka oppiaineesta, missä ei ollut mielestäni hirveästi järkeä. Monivalintakoe taideaineiden ja liikuntakurssien oppimisen mittareina ei ole ehkä paras juttu. Piirustuksen, korukurssin ja valokuvauksen kokeet olivat aika mielenkiintoisia, suoraan sanottuna ajanhukkaa. Koulun johtokunta vaatii, että kokeissa on pakko olla 100 kysymystä, joten loppujen lopuksi suurimmassa osasta niissä ei ole mitään järkeä. Kokeissa kyllä huomasi, missä vaiheessa opettajilta alkoi mielikuvitus loppua, sillä saman kysymyksen sattoi kokeesta bongata useampaankin kertaan hieman eri sanoin kirjoitettuna. Selvisin kokeista siis ihan kunnialla, ja ilmeisesti suurinosa arvatuistakin vastauksista osui oikeaan. Todistukseni koostuu pääosin A-arvosanoista, muutamaa B:tä lukuunottamatta.

Virallinen track kausi alkaa reilun viikon päästä ja nyt meillä on intramurals-kausi, eli koko joukkueen yhteistreenejä, joihin saa tulla kokeilemaan ennen kun virallisesti sitoutuu teamiin. Treenit ovat siis vaihtuneet meidän pienestä 10-15 hengen pole vault perheestä noin 60-100 ihmisen yhteisharjoituksiin. Näin alkuun valmentajilla on selvästikin taktiikkana "pelotella" laiskurit ulos, joten kuri on kuin armejassa. Mielenkiinnolla odotan mitä kausi tuo tullessan.


Me järjestettiin tyttöjen kanssa tässä yksi viikonloppu Pasta Party. Yksi meidän hyvä kaveri Lorenzo on Italiasta, ja ollaan monta kertaa kysytty milloin hän kokkaa meille italialaista ruokaa. Yksi päivä treeneissä kun taas puhuttiin asiasta, niin päätettiin, että miksei kaikki mennä meidän talolle ja kokata kaikki yhdessä. Innostuttiin asiasta niin, että loppujen lopuksi leivottiin itse pastakin alusta loppuun asti. Meidän italialainen ystävä osoittautui aika perfektionistiksi, joten koko pastaprosessi kesti n. 3 tuntia, mutta hyvässä seurassa se ei haitannut. Meidän Pasta Partyyn osallistui meidän kolmen siskoksen lisäksi Jackie, Italian Lorenzo ja American Lorenzo. Lopputulos oli odotuksen arvoinen.

Minä ja Jackie päätettiin vähän improvisoida ja kokeilla ruisjauhosta tehtyä pastaa... Taikinan koostumus oli älyttömän kova, joten lopputuloksena oli piparkakkusydämen muotoisia ravioleja. Ei hullumpia, mutta oli se Lorenzon pasta parempaa. :D

Nyt on sitten pari viime viikonloppua tullut hengattua näiden jätkien kanssa. 

Minä, Gavin, Baptiste, Brandon, Lorenzo, Amber ja Desi. 

Tuli tässä laskeskeltua, että tää vaihtovuos on nyt jo selvästi yli puolenvälin. Kymmenestä kuukaudesta on enää about neljä jäljellä... Ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka nopeasti tämä aika vaan katoaa.

Pakko vielä mainita, että täällä on nyt jo ihan kevät. Vegasin talvea ei voi liian pitkäksi sanoa. Tällä säät on nyt Suomen toukokuun tasoa. Muutaman treenin jälkeen jo selvät t-paitarajat havaittavissa.. Haha :D Tsemppiä sinne lumen keskelle! ;)

Pole Vault Summit

Torstai aamupäivällä, heti finals -kokeiden jälkeen, lähdettiin Danin, Amberin, Desin, Gavinin, Jackien ja meidän coachin Waddlen kanssa Renoon Pole Vault Summittiin, joka on siis treenileirin tyylinen tapahtuma jonka päätteeksi myös kisataan. Sinne osallistui ihan maailman parhaita seiväshyppääjiä valmentajineen. Ajomatka kesiti noin 8 tuntia, joten se päivä lähinnä istuttiin autossa. Nevadassa on vain kaksi suurempaa kaupunkia: Las Vegas ja Reno. Muuten täällä on vaan aavikkoa, vuoria ja muutama kuoleman partalla oleva kylä. Ohitettiin muutama haamukylä, joissa suurinosa taloista oli hylättyjä ja ne muutamat ihmiset jotka siellä vielä sinnittelivät asuivat asuntovaunuissa. Ne oli suorastaan pelotavan näköisiä ja kuulemma niitä on käytetty joidenkin kauhuelokuvien kuvausmateriaaleina. Mutta ei niistä sen enempää...

Nevadan maisemaa. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, niin olisimme kotimatkalla poikenneet Death Valleyllä, mutta ehkäpä joku toinen kerta.

Perjantai aamuna alkoi itse Summit. Ensimmäiseksi kokoonnuimme kaikki yhteiseen aloitustilaisuuteen, jossa pääsimme heti näkemään kaikki maailmantason seiväshyppääjät. Mukana oli siis kuusi Olympialaisten kultamitalistia, useita muita arvokisamitalisteja, monien eri maiden ja maanosien ennätysten haltijoita, muita seiväshypyn huippuja ja vasta nousevia tähtiä, sekä vuosia tai vuosikymmeniä sitten uransa lopettaneita kokeneita konkareita. Osallistujia koko Summitissa oli parisen tuhatta.

Urheilijat oltiin jaettu treeniryhmiin iän ja tason perusteella, aloittelijoista college ikäisiin asti. Valitettavasti minulla ei ollut vielä yhtään kisatulosta siinä vaiheessa kun Summittiin ilmottauduttiin, joten jouduin alottelijoiden ryhmään. Siellä kaikki asiat olivat todella helppoja. Itse olen kuitenkin treenannut seivästä koko tämän viisi kuukautta, kun monet aloittelijoista eivät oikeasti osanneet yhtään mitään. Alku oli siis hieman tylsä, mutta onneksi päästiin myös hyppäämään patjalle, jolloin sain henkilökohtaisempaa valmennusta. Tätä oli siis aamu 10 ilta 5 asti. Välissä oli parin tunnin tauko, jolloin syötiin, bongailtiin huippu-urheilijoita, juteltiin ja otettiin valokuvia heidän kanssaan. 

Renon Event Centeriin oltiin ahdettu kaikenkaikkiaan 11 seiväshyppypatjaa. Perjantai-ilta huipentui Eliittien kilpailuun, jossa maailman parhaat seiväshyppääjät ottivat yhteen. Se oli aikamoinen Show! Urheilijat saivat kansallisuudesta riippumatta yleisön täyden tuen ja huomion. Vaikka minkälaisia voiton ja myös häviön tansseja tuli nähtyä. Urheilijoilla on huumorintajua! 

10-ottelija Trey Hardee oli yleisön lemmikki ja varmisti, että kaikilla oli hauskaa. Seiväs ei ole hänen päälajinsa, joten hän otti kilpailun rennolla asenteella. Ja ennätyshän sieltä tuli. 

Lontoon 2012 Olympialaisten kultamitalisti ranskalainen Renaud Lavillenie voitti kilpailun ylivoimaisesti 16cm erolla seuraavaan.

Steeve Hooker istui meidän edessä koko kilpailun ajan, joten oli pakko käyttää tilaisuus hyödyksi ja pyytää nimmari mun vanhoihin ja kuluneisiin piikkareihin. Sen voimalla sitten lauantain seiväskisaan. ;) 

Eli siis lauantaina pääsin itse kisaamaan urheiluhistoriani toisen seiväshyppykisan. Se osoittautui ihan positiiviseksi yllätykseksi! Hyppäsin siis aloittelijoiden sarjassa, jonka lopulta voitin tuloksella 8,6 feet, joka on n. 260cm. Kisa oli hauska ja rento, ja oli ihan mukava nähdä kuinka tämän viiden kuukauden aikana on jotain tullut opittua. Tästä on hyvä jatkaa!

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli mahtava ja ehdottomasti yksi elämäni parhaista kokemuksista. Oli erittäin motivoivaa tavata maailman parhaita urheilijoita ja saada opastusta kokeneilta valmentajilta. 

Renaud Lavillenie, Jenn Suhr, Steeve Hooker, Fabiana Murrer, Trey Hardee ja Becky Holliday.

Löydettiin Desille mies. 19- vuotias brasilialainen junioreiden maailmanmestari Thiago Braz Da Silva. Aika täydellistä eikö?! :D Haha

Tiistaina sitten treeneisää kaikki opukeutuivat Pole Vault Smmit paitoihin. :D

Waddle, Desi, Jackie, minä, Amber ja Gavin.

Tässä vielä Summittiin osallistuneita urheilijoita

2013

Hyvää alkanutta vuotta rakkaat blogini lukijat!

Juhlimme uutta vuotta ruotsalaisvaihtari Elsan kotona lautapeli-illan merkeissä. Vuoden vaihtumista lähdimme ihailemaan tien varteen, josta näki hyvin Stripin raketit. Lähemmäs sitä emme uskaltautuneet, sillä pienelle 6km pätkälle oli ahtautunut noin 300 000 uuden vuoden juhlijaa, joten siellä oli ilmeinen ruuhka. Loppuloma meni sitten rentoutuessa ja treenaillessa, joskin olin flunssassa näin loman kunniaksi.

Nyt olisi hyvä aika tehdä pieni katsaus tulevaan kevääseen. 

Vaihtovuoteni on tosissaan nyt puolessa välissä ja toivottavasti edessä on ikimuistoinen kevät. Odotan track seasonin alkua, joka alkaa vajaan parin viikon päästä. Ollaan kyllä treenattu koko syksy, mutta pre-seasonin takia harkoissa on käynyt ihan vain muutama urheilija meidän siskoskatraan lisäksi.

Näin kevätlukukauden kunniaksi meillä alkaa ensi tiistaina finals-kokeet... Kunnon lasku arkeen, sanoisin. Kerron lisää koulusta tässä joku kerta..

Ensi viikonloppuna lähdemme Desin, Amberin, Danin, meidän coachin ja muutaman muun urheilijan kanssa Renoon, Pole Vault Summittiin, joka on siis treenileiri tyyppinen juttu ihan pohjois Nevadassa. Sinne on tulossa paljon jopa olympia- ja  MM-kisatason seiväsyppääjiä ja valmentajia jakamaan kokemuksiaan. Ilmeisesti siellä on joitain tekniikkatreenejä ja viikonlopun päätteksi meillä on kisa.

Odotan jo kevättä ihan vaan säiden puolesta. Tämä talvi on ollut kuulemma harvinaisen kylmä ja yöt ovat useasti olleet pakkasen puolella, eikä päivälämpötilatkaan ole olleet viime viikkojen aikana kovin montaa kertaa +10 yläpuolella. Vegasissa ei ole yhtään sisähallia jossa voisi treenata, joten jokapäiväiset ulkotreenit eivät ole olleet mitään herkkua... Sormet ja varpaat tunnottomina ja epätoivosesti yritetään pitää itsemme lämpiminä. Plus, Jenkit eivät osaa pukeutua!!! Treeneihin saatetaan helposti tulla shortseissa ja t-paidassa, vaikka mittari näyttää nollaa. Itselläni kun on samaan aikaan 2 housut, toppi, t-paita, 2 hupparia, säärystimet, hanskat ja kaulahuivi... Ja silti on kylmä. "How you're cold? You're the one who lives almost at the North Pole." on tullut kuultua jo vähän liian monta kertaa. Tällä taidetaan luulla, että me suomalaiset hengataan ulkona kesävaatteissa ympäri vuoden, eikä tunnu missään.

Tässä vähän treenitunnelmia. 

Sitten tietenkin odotan kauheesti, että Petra ja Petriina tulee visiitille Spring Breakin aikoihin maaliskuussa. Kaikkea kivaa jo suunnitelmissa... ;) Että mulla on ikävä niitä tyttöjä! <3

Jos onni potkaisee, niin loppukeväällä pääsen käymään myös New Mexicossa. Siellä on yhdet kisat, joissa Amber oli viimevuonna, ja joihin haluaisimme lähteän myös tänä vuonna. Vaihto-oppilasjärjestön säännöt saattavat kuitenkin tulla vastaan, sillä osavaltion ulkopuolelle matkustamisesta ilman hostvanhempia saatetaan olla tarkkoja. Toivotaan parasta!

Tässä nyt oli joitakin tulevan kevään tapahtumia.. Kesäkuun puolenvälin aikoihin onkin sitten aika pakata tavarat ja päättää tämä 10kk seikkailu... Siihen on kuitenkin sielä sen verran aikaa, että ei siitä sen enempää tällä kertaa.


Kävimme muuten yhtenä päivänä kansainvälisessä ruokakaupassa ja arvatkaapas mitä sieltä löytyi?!? RUISLEIPÄÄ!!! Siinä oli sitten onnellinen tyttö kerrassaan, eikä tainnut kaupaan kovin montaa leipäpakettia jäädä. Ei se mitään Reissumiestä ollut, mutta ruisleipää kummiskin. Muut eivät tietenkään ymmärtäneet, miten leipä voi tuottaa jollekin niin paljon iloa, mutta ehkä te ymmärrätte. 5kk ilman ruisleipää on aika kova haaste suomalaiselle. Vaalea leipä tulee jo korvista ulos ja, vaikka täällä on kaiken maailman kokojyvä-monivilja juttuja, niin ei ne ruisleipää voita.