Pole Vault Summit

Torstai aamupäivällä, heti finals -kokeiden jälkeen, lähdettiin Danin, Amberin, Desin, Gavinin, Jackien ja meidän coachin Waddlen kanssa Renoon Pole Vault Summittiin, joka on siis treenileirin tyylinen tapahtuma jonka päätteeksi myös kisataan. Sinne osallistui ihan maailman parhaita seiväshyppääjiä valmentajineen. Ajomatka kesiti noin 8 tuntia, joten se päivä lähinnä istuttiin autossa. Nevadassa on vain kaksi suurempaa kaupunkia: Las Vegas ja Reno. Muuten täällä on vaan aavikkoa, vuoria ja muutama kuoleman partalla oleva kylä. Ohitettiin muutama haamukylä, joissa suurinosa taloista oli hylättyjä ja ne muutamat ihmiset jotka siellä vielä sinnittelivät asuivat asuntovaunuissa. Ne oli suorastaan pelotavan näköisiä ja kuulemma niitä on käytetty joidenkin kauhuelokuvien kuvausmateriaaleina. Mutta ei niistä sen enempää...

Nevadan maisemaa. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, niin olisimme kotimatkalla poikenneet Death Valleyllä, mutta ehkäpä joku toinen kerta.

Perjantai aamuna alkoi itse Summit. Ensimmäiseksi kokoonnuimme kaikki yhteiseen aloitustilaisuuteen, jossa pääsimme heti näkemään kaikki maailmantason seiväshyppääjät. Mukana oli siis kuusi Olympialaisten kultamitalistia, useita muita arvokisamitalisteja, monien eri maiden ja maanosien ennätysten haltijoita, muita seiväshypyn huippuja ja vasta nousevia tähtiä, sekä vuosia tai vuosikymmeniä sitten uransa lopettaneita kokeneita konkareita. Osallistujia koko Summitissa oli parisen tuhatta.

Urheilijat oltiin jaettu treeniryhmiin iän ja tason perusteella, aloittelijoista college ikäisiin asti. Valitettavasti minulla ei ollut vielä yhtään kisatulosta siinä vaiheessa kun Summittiin ilmottauduttiin, joten jouduin alottelijoiden ryhmään. Siellä kaikki asiat olivat todella helppoja. Itse olen kuitenkin treenannut seivästä koko tämän viisi kuukautta, kun monet aloittelijoista eivät oikeasti osanneet yhtään mitään. Alku oli siis hieman tylsä, mutta onneksi päästiin myös hyppäämään patjalle, jolloin sain henkilökohtaisempaa valmennusta. Tätä oli siis aamu 10 ilta 5 asti. Välissä oli parin tunnin tauko, jolloin syötiin, bongailtiin huippu-urheilijoita, juteltiin ja otettiin valokuvia heidän kanssaan. 

Renon Event Centeriin oltiin ahdettu kaikenkaikkiaan 11 seiväshyppypatjaa. Perjantai-ilta huipentui Eliittien kilpailuun, jossa maailman parhaat seiväshyppääjät ottivat yhteen. Se oli aikamoinen Show! Urheilijat saivat kansallisuudesta riippumatta yleisön täyden tuen ja huomion. Vaikka minkälaisia voiton ja myös häviön tansseja tuli nähtyä. Urheilijoilla on huumorintajua! 

10-ottelija Trey Hardee oli yleisön lemmikki ja varmisti, että kaikilla oli hauskaa. Seiväs ei ole hänen päälajinsa, joten hän otti kilpailun rennolla asenteella. Ja ennätyshän sieltä tuli. 

Lontoon 2012 Olympialaisten kultamitalisti ranskalainen Renaud Lavillenie voitti kilpailun ylivoimaisesti 16cm erolla seuraavaan.

Steeve Hooker istui meidän edessä koko kilpailun ajan, joten oli pakko käyttää tilaisuus hyödyksi ja pyytää nimmari mun vanhoihin ja kuluneisiin piikkareihin. Sen voimalla sitten lauantain seiväskisaan. ;) 

Eli siis lauantaina pääsin itse kisaamaan urheiluhistoriani toisen seiväshyppykisan. Se osoittautui ihan positiiviseksi yllätykseksi! Hyppäsin siis aloittelijoiden sarjassa, jonka lopulta voitin tuloksella 8,6 feet, joka on n. 260cm. Kisa oli hauska ja rento, ja oli ihan mukava nähdä kuinka tämän viiden kuukauden aikana on jotain tullut opittua. Tästä on hyvä jatkaa!

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli mahtava ja ehdottomasti yksi elämäni parhaista kokemuksista. Oli erittäin motivoivaa tavata maailman parhaita urheilijoita ja saada opastusta kokeneilta valmentajilta. 

Renaud Lavillenie, Jenn Suhr, Steeve Hooker, Fabiana Murrer, Trey Hardee ja Becky Holliday.

Löydettiin Desille mies. 19- vuotias brasilialainen junioreiden maailmanmestari Thiago Braz Da Silva. Aika täydellistä eikö?! :D Haha

Tiistaina sitten treeneisää kaikki opukeutuivat Pole Vault Smmit paitoihin. :D

Waddle, Desi, Jackie, minä, Amber ja Gavin.

Tässä vielä Summittiin osallistuneita urheilijoita

2013

Hyvää alkanutta vuotta rakkaat blogini lukijat!

Juhlimme uutta vuotta ruotsalaisvaihtari Elsan kotona lautapeli-illan merkeissä. Vuoden vaihtumista lähdimme ihailemaan tien varteen, josta näki hyvin Stripin raketit. Lähemmäs sitä emme uskaltautuneet, sillä pienelle 6km pätkälle oli ahtautunut noin 300 000 uuden vuoden juhlijaa, joten siellä oli ilmeinen ruuhka. Loppuloma meni sitten rentoutuessa ja treenaillessa, joskin olin flunssassa näin loman kunniaksi.

Nyt olisi hyvä aika tehdä pieni katsaus tulevaan kevääseen. 

Vaihtovuoteni on tosissaan nyt puolessa välissä ja toivottavasti edessä on ikimuistoinen kevät. Odotan track seasonin alkua, joka alkaa vajaan parin viikon päästä. Ollaan kyllä treenattu koko syksy, mutta pre-seasonin takia harkoissa on käynyt ihan vain muutama urheilija meidän siskoskatraan lisäksi.

Näin kevätlukukauden kunniaksi meillä alkaa ensi tiistaina finals-kokeet... Kunnon lasku arkeen, sanoisin. Kerron lisää koulusta tässä joku kerta..

Ensi viikonloppuna lähdemme Desin, Amberin, Danin, meidän coachin ja muutaman muun urheilijan kanssa Renoon, Pole Vault Summittiin, joka on siis treenileiri tyyppinen juttu ihan pohjois Nevadassa. Sinne on tulossa paljon jopa olympia- ja  MM-kisatason seiväsyppääjiä ja valmentajia jakamaan kokemuksiaan. Ilmeisesti siellä on joitain tekniikkatreenejä ja viikonlopun päätteksi meillä on kisa.

Odotan jo kevättä ihan vaan säiden puolesta. Tämä talvi on ollut kuulemma harvinaisen kylmä ja yöt ovat useasti olleet pakkasen puolella, eikä päivälämpötilatkaan ole olleet viime viikkojen aikana kovin montaa kertaa +10 yläpuolella. Vegasissa ei ole yhtään sisähallia jossa voisi treenata, joten jokapäiväiset ulkotreenit eivät ole olleet mitään herkkua... Sormet ja varpaat tunnottomina ja epätoivosesti yritetään pitää itsemme lämpiminä. Plus, Jenkit eivät osaa pukeutua!!! Treeneihin saatetaan helposti tulla shortseissa ja t-paidassa, vaikka mittari näyttää nollaa. Itselläni kun on samaan aikaan 2 housut, toppi, t-paita, 2 hupparia, säärystimet, hanskat ja kaulahuivi... Ja silti on kylmä. "How you're cold? You're the one who lives almost at the North Pole." on tullut kuultua jo vähän liian monta kertaa. Tällä taidetaan luulla, että me suomalaiset hengataan ulkona kesävaatteissa ympäri vuoden, eikä tunnu missään.

Tässä vähän treenitunnelmia. 

Sitten tietenkin odotan kauheesti, että Petra ja Petriina tulee visiitille Spring Breakin aikoihin maaliskuussa. Kaikkea kivaa jo suunnitelmissa... ;) Että mulla on ikävä niitä tyttöjä! <3

Jos onni potkaisee, niin loppukeväällä pääsen käymään myös New Mexicossa. Siellä on yhdet kisat, joissa Amber oli viimevuonna, ja joihin haluaisimme lähteän myös tänä vuonna. Vaihto-oppilasjärjestön säännöt saattavat kuitenkin tulla vastaan, sillä osavaltion ulkopuolelle matkustamisesta ilman hostvanhempia saatetaan olla tarkkoja. Toivotaan parasta!

Tässä nyt oli joitakin tulevan kevään tapahtumia.. Kesäkuun puolenvälin aikoihin onkin sitten aika pakata tavarat ja päättää tämä 10kk seikkailu... Siihen on kuitenkin sielä sen verran aikaa, että ei siitä sen enempää tällä kertaa.


Kävimme muuten yhtenä päivänä kansainvälisessä ruokakaupassa ja arvatkaapas mitä sieltä löytyi?!? RUISLEIPÄÄ!!! Siinä oli sitten onnellinen tyttö kerrassaan, eikä tainnut kaupaan kovin montaa leipäpakettia jäädä. Ei se mitään Reissumiestä ollut, mutta ruisleipää kummiskin. Muut eivät tietenkään ymmärtäneet, miten leipä voi tuottaa jollekin niin paljon iloa, mutta ehkä te ymmärrätte. 5kk ilman ruisleipää on aika kova haaste suomalaiselle. Vaalea leipä tulee jo korvista ulos ja, vaikka täällä on kaiken maailman kokojyvä-monivilja juttuja, niin ei ne ruisleipää voita.

California

Tapaninpäivän aamuna startattiin auto ja lähdettiin Danan, Amberin ja Desin kanssa ajamaan Kaliforniaan päin. Tämä matka oli siis yksi meidän joululahjoista ja kyseessä oli parin päivän irtiotto arjesta. Sen aikana päästiin tutustumaan mm. Hollywoodiin, Universal Studoisiin ja Disneylandiin. Las Vegaisista ajaa Los Angelesiin noin 5 tuntia, joten hotelliin kirjautumisen jälkeen oli vielä hyvin aikaa kierrellä vähän Hollywoodia.

Valitettavasti ei löydetty reittiä ihan Hollywood-kyltin luokse, mutta ainakin nähtiin se, vaikkakin vähän kauempaa.

Torstaina oli vuorossa Universal Studios. 

Siellä oli vaikka mitä nähtävää... Mm. virtuaalisia 4D vuoristoratoja ja erilaisia 3D pienelokuvia, vähän niin kuin Linnanmäen Lintsikinon tyyliin. Älyttömän cool paikka!! 

Yhtenä päivän kohokohdista oli päästä näkemään Täydellisistä Naisista tuttu Wisteria Lane.. Tunnistatko talon? 

Perjantaina oli sitten Disneyland day. 

Siellä päästiin näkemään varmaankin kaikki mahdolliset Disneyprinsessat ja muut tunnetut hahmot. Ajeltiin myös joissain vuoristoradoissa ja muissa huvipuistolaitteissa. Joululoma on kuitenkin yhtä vuoden kiireisimpiä matkustamisaikoja, ja se myös näkyi. Ihmisiä oli joka paikassa ihan mielettömän paljon. Yhteen laitteeseen saattoi joutua jonottaa lähes kaksi tuntia. 

Tässä pieni osa Indiana Jones -vuoristoradan kiemurtelevaa jonoa. 

Minua ei kuitenkaa jonottaminen haitannut, kun siellä oli niin paljon kaikkea katseltavaa.. Maisemat oli ihan kuin itse leffoista. Ihan kokemus jo itsessään. 

Noiden parin Kaliforniapäivän jälkeen on pakko sanoa, että haluaisin vielä jonain päivänä käydä tuolla uudestaan. Paljon jäi nähtävää vielä seuraavaa kertaa ajatellen!

Xmas

Niin se joulu vihdoin koitti. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet täynnä kiirettä ja stressiä. Lahjojen ostaminen, joululeipomiset ja -koristelemiset ovat pitäneet kiireisinä. Koulussa opettajat halusivat kaikki työt palautettaviksi ennen joulua, joten kokeitä, läksyjä ja erilaisia projekteja on riittänyt. Nyt on kuitenkin ansaittu loma alkanut! Kaikkea mukavaa on tapahtunut ja on tiedossa lähitulevaisuudessakin.

Amerikkalaiseen tapaan se virallinen joulu, jolloin avataan lahjat yms. on 25 päivä, joten jouluaatto ei kaikille ole mitenkään erikoinen. Meidän perheellä aattona on tapana mennä joulukirkkoon. 

Kirkon ohjelmaan, erityisesti muusikkiin, on panostettu ja paljon. Jopa tekolunta satoi katosta. 

Jumalanpalveluksen lopussa kaikki sytyttivät kynttilät ja koko seurakunta lauloi a capellana Jouluyö juhlayön. Oli juhlavaa laulaa yhdessä neljän tuhannen seurakuntalaisten kanssa kynttilän valossa tunnettua joululaulua. Siinä ikään kuin aika pysähtyi ja tuli mietittyä sitä aitoa joulun sanomaa!

Kirkon jälkeen menimme koko perheen ja isovanhempien voimin syömään läheisen Aliante Casinon puffettiin. Ruoka oli tietenkin älyttömän hyvää ja söin iseni (taas) lähes kuoliaaksi. :P Sieltä sitten vatsat pullollaan nukkumaan ja odottamaan, mitä sinne kuusen alle on yön aikana ilmestynyt.

Aamulla koko perheen yhteisen aamiaisen jäkeen tuli aika avata lahjat. Ilmeisesti olen ollut täällä ihan kiltitsti, sillä lahjoja tuli enemmän kuin edes uskalsin toivoa...

Vaatteita, karkkia, havaianasit, vartalovoiteta, lahjakortteja, leffalippuja yms... Meillä joulu ei kuitenkaan lopu tähän, vaan Tapaninpäiväaamuna suurimpana joululahjana auto kääntää nokan kohti Kaliformiaa. Siellä sitten vietetään talon naisväen kanssa muutama päivä. Kaikkea kivaa siis tiedossa!

Hyvää Tapaninpäivää kaikille! :) 

Maailman loppu 21.12.12

Mayat laskivat ja ennustivat maailman lopun tulevan 21.12.2012 – eipä vaan näkynyt. Täällä kyseinen juttu meni kuitenkin vähän liian pitkälle. En tiedä uskoivatko ihmiset oikeasti maailman loppuun vai eivät. Uutinen johti kuitenkin siihen, että kouluissa tuli ympäri Yhdysvaltoja seuraavanlaisia uhkausia: ”tulen aseen kanssa kouluun ja ammun niin monta ihmistä kun pystyn”. Sosiaalinen media vielä levitti huhuja niin, että lopulta perjantaipäivänä koulussa oli aikamoinen väkikato. Koulumme 2400 oppilaasta vain noin kolmasosa uskaltautui tulemaan paikalle. Vaikkei koulussamme tapahtunut mitään ihmeellistä, ei uhkauksia voi ottaa pelkästään vitsin kannalta. Naapurikoulussa oli oikeastikin poika pidätetty aseen hallussapidosta!

Me tyttöjen kanssa käytettiin tilanne hyväksi ja aloitimme joululoman päivän etukäteen. Nyt on siis joululoma alkanut ja aika menee puuhaillessa erilaisia askareita. Valmistaudumme Kalifornian reissuun, jonne lähdemme 26.12. Sitä ennen joulupyhät vietämme isovanhempien kanssa.

Luotiin joulutunnelmaa yksi ilta leipomalla ja koristelemalla pipareita. Lopputuloksena oli meidän yleisurheilujoukkueen seivähyppääjät. 

Ihanaa joulua kaikille! <3

Thanksgiving & Black Friday

Pari viikkoa on jo melkeen vierähtänyt siitä, kun päivitin blogiani viimeksi. On ehtinyt tapahtua paljon ja nyt on aito amerikkalainen Kiitospäivä ja Black Fridayn yölliset shoppailut koettu.

Thanksgiving = mättöjen mättö

En ole varmaan ikinä syönyt niin paljon yhden päivän aikana!!! Thanksgiving on juhla, jossa on lupa syödä itsensä kuoliaaksi ja onnistuin siinä ihan kiitettävästi. Meidän perheessä Thanksgiving ei ollut mitenkään kovin erikoinen tapahtuma, sillä Natella ja Danilla oli töitä. Meillä oli siis vain tavallista hienompi päivällinen. Juhlaan kuuluva penkkiurheilu amerikalaisen jalkapallon parissa oli tietenkin suuri osa päviää.

Juhlapäivällinen

Tässä se kuuluisa Turkey

Lemon pie

Chocolate pie

Mun lemppari, meidän oma leipoma Pumpkin pie c(:

Thanksgivingin jälkeistä perjantaita kutsutaan Black Fridayksi. Tänä kyseisenä päivänä kaupat aukeavat puolen yön aikaan, ja tiedossa on vuoden suurin alennukspäivä. Mekin siis heräsimme yhden aikaan yöllä ja suuntasimme kohti North Las Vegas Outlet Preriumia, eli Outlet kylää, jossa on kaikki mahdolliset merkkiliikkeet. Väkeä oli paljon, ja pelkän parkkipaikan löytämiseen meni puoli tuntia. Shoppailtiin aamuviiteen saakkaa ja tavaraa tarttui kyllä jonkin verran matkaan. Jonot olivan kuitenkin monessa liikkeessä niin pitkät, että emme viitsineet mennä edes sisälle asti. 

Joulukuun alku on merkinnyt montaa asiaa. Muun muassa poikien No Shave November on ohi ja pakko sanoa, että jotkut koulun vanhimmat olivat kuukauden parranajotauon jälkeen enemmän tai väkemmän kodittomien luolamiehien näköisiä. Meille joulukuun alku merkitsi marraskuun kestäneen herkkulakkon loppumista. Olimme tyttöjen kanssa jättäneet kaikki makeat ja suolaiset herkut pois koko marraskuun ajaksi. Thanksgiving oli tietenkin poikkeus ja piirakoita tuli vedettyä niin, että tuli ihan huono olo. Vannoin monet kerrat, etten enää ikinä syö herkkuja. Nyt kuitenkin joulukuun alettua on pakko vähän joustaa, sillä Starbucksin joulumaut ovat tulleet myyntiin. Asun varmaan Starbucksissa jouluun asti! 

Piparminttu kaakao <3 Ihan älyttömän hyvää!!

Hyvää joulukuun alkua ja itsenäisyyspäivää kaikille! :) 

Toisen syy - ei koskaan minun

Yksi minua raivostuttava asia amerikkalaisessa kulttuurissa on se, että täällä ihmiset eivät osaa ottaa vastuuta teoistaan, vaan joko välttelevät niitä tai siirtävät ne toisille. Amerikassa on tunnetusti tehty miljoonia sääntöjä mihin tahansa asiaan, jottei vika olisi ainakaan siinä, ettei asiasta varoitettu. Älä laita kissaa mikroon! Älä pudota elefanttia lentokoneesta! Eikö muka terveen järjen käyttö ole sallittua?!

Juttelin host-äitini kanssa, ja hän kertoi monta mielenkiintoista juttuja, joihin hän on törmännyt opettajan työssään tai muuten arjen keskellä. Myös yksi esimerkki tulee mieleen Petran jenkkiajoilta. Hän kovasti yritti saada minua kouluunsa vierailulle: kävi kysymässä lupaa jokaiselta koulun rehtorilta (taisi olla kolme kappaletta), mutta kaikki käskivät kysyä seuraavalta henkilöltä. Vihdoin eräs hänen opettajansa sanoi, että jos säännöissä on, ettei ole sallittua tuoda alaikäistä sukulaista kampusalueelle, eivät rehtorit aio antaa lupaa. Pointti on siinä, että jos jotain tapahtuu, syyt tulevat luvan antajalle. Ketään ei kuitenkaan oikeasti kiinnostanut tuloni alueelle. Luvanantamisvastuuta ei vain haluttu antaa seurausten pelossa. Parempi siis olla vain kysymättä!

Amerikkalainen koulusysteemi on rakennettu niin, että jos feilaa kurssin, tulee hankaluus pääasiassa opettajalle. Olen tottunut siihen, että koulumenestykseni on omasta työnteostani kiinni - mutta täällä ei ilmeisesti ajatella näin! Jos amerikkalainen oppilas saa huonon arvosanan, ensimmäisenä syytetään opettajaa. Opettaja siis patistelee oppilaitaan parempiin kouluarvosanoihin toteamalla, että jos tulee huono tulos, vanhempanne soitavat minulle ja ovat tyytymättömiä. Tätäkö haluatte?

Näin ollen opettajat ihan oikeasti kertovat täällä kokeiden tehtävät, mahdollisesti myös vastaukset, jo etukäteen. Eli siis jos viitsii edes vilkaista etukäteen annettua tehtäväpaperia, pääsee läpi.  Jos vaivautuu ihan lukemaan kyseisen paperin, saa helposti täydet pisteet. Kurssit on periaatteessa mahdoton feilata. Opettajan tulee osata esitellä vanhemmille, mitä hän on tehnyt sen eteen, että lapsi pääsee kurssista läpi. Opettajan tulee tavata vanhemmat, antaa ekstratehtäviä ja tukiopetusta. Eli toisin sanoen opettajan tehtävä on nähdä paljon vaivaa lapsen eteen, vaikka ainoa asia oppilaan oppimisen esteenä olisi oppilaan oma huono motivaatio. Ei paraskaan opettaja saa ketään oppimaan, jos tämä vain nukkuu tunneilla eikä kuuntele yhtään.

Kävimme tässä yksi päivä kynsistudiolla kynsihoidossa. Kynsistä tuli ihanat, mutta tökkäsin yhden kynnen vahingossa niin, että lakkakerros vaurioitui.  En kehdannut sanoa, puhumattakaan valittaa, asiasta henkilökunnalle. Mutta kun amerikkasiskoni huomasi asian, ihmetteli hän miksi ihmeessä en vaan kysynyt myyjää tekemään uutta lakkakerrosta. Enhän voi valittaa asiasta tai vaatia mitään, minkä olen itse aiheuttanut. Onko tämä vain suomalaista mentaliteettiäni, sitä tässä pohdin?

Viimeinen ihmetyksen aiheeni on työttömien asenne täällä. Vaikka heille tarjottaisi työtä, tulee vain tokaisu: tuo työ ei ole minun arvoiseni! Mietin vaan, onko oikea kohta nirsoilla tuossa elämäntilanteessa?

Tässä muutamia asioita, joita olen ehtinyt koulupäivien aikana miettiä. Koulu ei tunnetusti ole tehokkuuden huipputoimintaa, joten aikansa ehtii käyttää vaikka miettimiseen. En voi muuta todeta, että se joka on keksinyt Suomen koulusysteemin, on nero!