Toisen syy - ei koskaan minun

Yksi minua raivostuttava asia amerikkalaisessa kulttuurissa on se, että täällä ihmiset eivät osaa ottaa vastuuta teoistaan, vaan joko välttelevät niitä tai siirtävät ne toisille. Amerikassa on tunnetusti tehty miljoonia sääntöjä mihin tahansa asiaan, jottei vika olisi ainakaan siinä, ettei asiasta varoitettu. Älä laita kissaa mikroon! Älä pudota elefanttia lentokoneesta! Eikö muka terveen järjen käyttö ole sallittua?!

Juttelin host-äitini kanssa, ja hän kertoi monta mielenkiintoista juttuja, joihin hän on törmännyt opettajan työssään tai muuten arjen keskellä. Myös yksi esimerkki tulee mieleen Petran jenkkiajoilta. Hän kovasti yritti saada minua kouluunsa vierailulle: kävi kysymässä lupaa jokaiselta koulun rehtorilta (taisi olla kolme kappaletta), mutta kaikki käskivät kysyä seuraavalta henkilöltä. Vihdoin eräs hänen opettajansa sanoi, että jos säännöissä on, ettei ole sallittua tuoda alaikäistä sukulaista kampusalueelle, eivät rehtorit aio antaa lupaa. Pointti on siinä, että jos jotain tapahtuu, syyt tulevat luvan antajalle. Ketään ei kuitenkaan oikeasti kiinnostanut tuloni alueelle. Luvanantamisvastuuta ei vain haluttu antaa seurausten pelossa. Parempi siis olla vain kysymättä!

Amerikkalainen koulusysteemi on rakennettu niin, että jos feilaa kurssin, tulee hankaluus pääasiassa opettajalle. Olen tottunut siihen, että koulumenestykseni on omasta työnteostani kiinni - mutta täällä ei ilmeisesti ajatella näin! Jos amerikkalainen oppilas saa huonon arvosanan, ensimmäisenä syytetään opettajaa. Opettaja siis patistelee oppilaitaan parempiin kouluarvosanoihin toteamalla, että jos tulee huono tulos, vanhempanne soitavat minulle ja ovat tyytymättömiä. Tätäkö haluatte?

Näin ollen opettajat ihan oikeasti kertovat täällä kokeiden tehtävät, mahdollisesti myös vastaukset, jo etukäteen. Eli siis jos viitsii edes vilkaista etukäteen annettua tehtäväpaperia, pääsee läpi.  Jos vaivautuu ihan lukemaan kyseisen paperin, saa helposti täydet pisteet. Kurssit on periaatteessa mahdoton feilata. Opettajan tulee osata esitellä vanhemmille, mitä hän on tehnyt sen eteen, että lapsi pääsee kurssista läpi. Opettajan tulee tavata vanhemmat, antaa ekstratehtäviä ja tukiopetusta. Eli toisin sanoen opettajan tehtävä on nähdä paljon vaivaa lapsen eteen, vaikka ainoa asia oppilaan oppimisen esteenä olisi oppilaan oma huono motivaatio. Ei paraskaan opettaja saa ketään oppimaan, jos tämä vain nukkuu tunneilla eikä kuuntele yhtään.

Kävimme tässä yksi päivä kynsistudiolla kynsihoidossa. Kynsistä tuli ihanat, mutta tökkäsin yhden kynnen vahingossa niin, että lakkakerros vaurioitui.  En kehdannut sanoa, puhumattakaan valittaa, asiasta henkilökunnalle. Mutta kun amerikkasiskoni huomasi asian, ihmetteli hän miksi ihmeessä en vaan kysynyt myyjää tekemään uutta lakkakerrosta. Enhän voi valittaa asiasta tai vaatia mitään, minkä olen itse aiheuttanut. Onko tämä vain suomalaista mentaliteettiäni, sitä tässä pohdin?

Viimeinen ihmetyksen aiheeni on työttömien asenne täällä. Vaikka heille tarjottaisi työtä, tulee vain tokaisu: tuo työ ei ole minun arvoiseni! Mietin vaan, onko oikea kohta nirsoilla tuossa elämäntilanteessa?

Tässä muutamia asioita, joita olen ehtinyt koulupäivien aikana miettiä. Koulu ei tunnetusti ole tehokkuuden huipputoimintaa, joten aikansa ehtii käyttää vaikka miettimiseen. En voi muuta todeta, että se joka on keksinyt Suomen koulusysteemin, on nero!