Pole Vault Summit

Torstai aamupäivällä, heti finals -kokeiden jälkeen, lähdettiin Danin, Amberin, Desin, Gavinin, Jackien ja meidän coachin Waddlen kanssa Renoon Pole Vault Summittiin, joka on siis treenileirin tyylinen tapahtuma jonka päätteeksi myös kisataan. Sinne osallistui ihan maailman parhaita seiväshyppääjiä valmentajineen. Ajomatka kesiti noin 8 tuntia, joten se päivä lähinnä istuttiin autossa. Nevadassa on vain kaksi suurempaa kaupunkia: Las Vegas ja Reno. Muuten täällä on vaan aavikkoa, vuoria ja muutama kuoleman partalla oleva kylä. Ohitettiin muutama haamukylä, joissa suurinosa taloista oli hylättyjä ja ne muutamat ihmiset jotka siellä vielä sinnittelivät asuivat asuntovaunuissa. Ne oli suorastaan pelotavan näköisiä ja kuulemma niitä on käytetty joidenkin kauhuelokuvien kuvausmateriaaleina. Mutta ei niistä sen enempää...

Nevadan maisemaa. Jos meillä olisi ollut enemmän aikaa, niin olisimme kotimatkalla poikenneet Death Valleyllä, mutta ehkäpä joku toinen kerta.

Perjantai aamuna alkoi itse Summit. Ensimmäiseksi kokoonnuimme kaikki yhteiseen aloitustilaisuuteen, jossa pääsimme heti näkemään kaikki maailmantason seiväshyppääjät. Mukana oli siis kuusi Olympialaisten kultamitalistia, useita muita arvokisamitalisteja, monien eri maiden ja maanosien ennätysten haltijoita, muita seiväshypyn huippuja ja vasta nousevia tähtiä, sekä vuosia tai vuosikymmeniä sitten uransa lopettaneita kokeneita konkareita. Osallistujia koko Summitissa oli parisen tuhatta.

Urheilijat oltiin jaettu treeniryhmiin iän ja tason perusteella, aloittelijoista college ikäisiin asti. Valitettavasti minulla ei ollut vielä yhtään kisatulosta siinä vaiheessa kun Summittiin ilmottauduttiin, joten jouduin alottelijoiden ryhmään. Siellä kaikki asiat olivat todella helppoja. Itse olen kuitenkin treenannut seivästä koko tämän viisi kuukautta, kun monet aloittelijoista eivät oikeasti osanneet yhtään mitään. Alku oli siis hieman tylsä, mutta onneksi päästiin myös hyppäämään patjalle, jolloin sain henkilökohtaisempaa valmennusta. Tätä oli siis aamu 10 ilta 5 asti. Välissä oli parin tunnin tauko, jolloin syötiin, bongailtiin huippu-urheilijoita, juteltiin ja otettiin valokuvia heidän kanssaan. 

Renon Event Centeriin oltiin ahdettu kaikenkaikkiaan 11 seiväshyppypatjaa. Perjantai-ilta huipentui Eliittien kilpailuun, jossa maailman parhaat seiväshyppääjät ottivat yhteen. Se oli aikamoinen Show! Urheilijat saivat kansallisuudesta riippumatta yleisön täyden tuen ja huomion. Vaikka minkälaisia voiton ja myös häviön tansseja tuli nähtyä. Urheilijoilla on huumorintajua! 

10-ottelija Trey Hardee oli yleisön lemmikki ja varmisti, että kaikilla oli hauskaa. Seiväs ei ole hänen päälajinsa, joten hän otti kilpailun rennolla asenteella. Ja ennätyshän sieltä tuli. 

Lontoon 2012 Olympialaisten kultamitalisti ranskalainen Renaud Lavillenie voitti kilpailun ylivoimaisesti 16cm erolla seuraavaan.

Steeve Hooker istui meidän edessä koko kilpailun ajan, joten oli pakko käyttää tilaisuus hyödyksi ja pyytää nimmari mun vanhoihin ja kuluneisiin piikkareihin. Sen voimalla sitten lauantain seiväskisaan. ;) 

Eli siis lauantaina pääsin itse kisaamaan urheiluhistoriani toisen seiväshyppykisan. Se osoittautui ihan positiiviseksi yllätykseksi! Hyppäsin siis aloittelijoiden sarjassa, jonka lopulta voitin tuloksella 8,6 feet, joka on n. 260cm. Kisa oli hauska ja rento, ja oli ihan mukava nähdä kuinka tämän viiden kuukauden aikana on jotain tullut opittua. Tästä on hyvä jatkaa!

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli mahtava ja ehdottomasti yksi elämäni parhaista kokemuksista. Oli erittäin motivoivaa tavata maailman parhaita urheilijoita ja saada opastusta kokeneilta valmentajilta. 

Renaud Lavillenie, Jenn Suhr, Steeve Hooker, Fabiana Murrer, Trey Hardee ja Becky Holliday.

Löydettiin Desille mies. 19- vuotias brasilialainen junioreiden maailmanmestari Thiago Braz Da Silva. Aika täydellistä eikö?! :D Haha

Tiistaina sitten treeneisää kaikki opukeutuivat Pole Vault Smmit paitoihin. :D

Waddle, Desi, Jackie, minä, Amber ja Gavin.

Tässä vielä Summittiin osallistuneita urheilijoita

2013

Hyvää alkanutta vuotta rakkaat blogini lukijat!

Juhlimme uutta vuotta ruotsalaisvaihtari Elsan kotona lautapeli-illan merkeissä. Vuoden vaihtumista lähdimme ihailemaan tien varteen, josta näki hyvin Stripin raketit. Lähemmäs sitä emme uskaltautuneet, sillä pienelle 6km pätkälle oli ahtautunut noin 300 000 uuden vuoden juhlijaa, joten siellä oli ilmeinen ruuhka. Loppuloma meni sitten rentoutuessa ja treenaillessa, joskin olin flunssassa näin loman kunniaksi.

Nyt olisi hyvä aika tehdä pieni katsaus tulevaan kevääseen. 

Vaihtovuoteni on tosissaan nyt puolessa välissä ja toivottavasti edessä on ikimuistoinen kevät. Odotan track seasonin alkua, joka alkaa vajaan parin viikon päästä. Ollaan kyllä treenattu koko syksy, mutta pre-seasonin takia harkoissa on käynyt ihan vain muutama urheilija meidän siskoskatraan lisäksi.

Näin kevätlukukauden kunniaksi meillä alkaa ensi tiistaina finals-kokeet... Kunnon lasku arkeen, sanoisin. Kerron lisää koulusta tässä joku kerta..

Ensi viikonloppuna lähdemme Desin, Amberin, Danin, meidän coachin ja muutaman muun urheilijan kanssa Renoon, Pole Vault Summittiin, joka on siis treenileiri tyyppinen juttu ihan pohjois Nevadassa. Sinne on tulossa paljon jopa olympia- ja  MM-kisatason seiväsyppääjiä ja valmentajia jakamaan kokemuksiaan. Ilmeisesti siellä on joitain tekniikkatreenejä ja viikonlopun päätteksi meillä on kisa.

Odotan jo kevättä ihan vaan säiden puolesta. Tämä talvi on ollut kuulemma harvinaisen kylmä ja yöt ovat useasti olleet pakkasen puolella, eikä päivälämpötilatkaan ole olleet viime viikkojen aikana kovin montaa kertaa +10 yläpuolella. Vegasissa ei ole yhtään sisähallia jossa voisi treenata, joten jokapäiväiset ulkotreenit eivät ole olleet mitään herkkua... Sormet ja varpaat tunnottomina ja epätoivosesti yritetään pitää itsemme lämpiminä. Plus, Jenkit eivät osaa pukeutua!!! Treeneihin saatetaan helposti tulla shortseissa ja t-paidassa, vaikka mittari näyttää nollaa. Itselläni kun on samaan aikaan 2 housut, toppi, t-paita, 2 hupparia, säärystimet, hanskat ja kaulahuivi... Ja silti on kylmä. "How you're cold? You're the one who lives almost at the North Pole." on tullut kuultua jo vähän liian monta kertaa. Tällä taidetaan luulla, että me suomalaiset hengataan ulkona kesävaatteissa ympäri vuoden, eikä tunnu missään.

Tässä vähän treenitunnelmia. 

Sitten tietenkin odotan kauheesti, että Petra ja Petriina tulee visiitille Spring Breakin aikoihin maaliskuussa. Kaikkea kivaa jo suunnitelmissa... ;) Että mulla on ikävä niitä tyttöjä! <3

Jos onni potkaisee, niin loppukeväällä pääsen käymään myös New Mexicossa. Siellä on yhdet kisat, joissa Amber oli viimevuonna, ja joihin haluaisimme lähteän myös tänä vuonna. Vaihto-oppilasjärjestön säännöt saattavat kuitenkin tulla vastaan, sillä osavaltion ulkopuolelle matkustamisesta ilman hostvanhempia saatetaan olla tarkkoja. Toivotaan parasta!

Tässä nyt oli joitakin tulevan kevään tapahtumia.. Kesäkuun puolenvälin aikoihin onkin sitten aika pakata tavarat ja päättää tämä 10kk seikkailu... Siihen on kuitenkin sielä sen verran aikaa, että ei siitä sen enempää tällä kertaa.


Kävimme muuten yhtenä päivänä kansainvälisessä ruokakaupassa ja arvatkaapas mitä sieltä löytyi?!? RUISLEIPÄÄ!!! Siinä oli sitten onnellinen tyttö kerrassaan, eikä tainnut kaupaan kovin montaa leipäpakettia jäädä. Ei se mitään Reissumiestä ollut, mutta ruisleipää kummiskin. Muut eivät tietenkään ymmärtäneet, miten leipä voi tuottaa jollekin niin paljon iloa, mutta ehkä te ymmärrätte. 5kk ilman ruisleipää on aika kova haaste suomalaiselle. Vaalea leipä tulee jo korvista ulos ja, vaikka täällä on kaiken maailman kokojyvä-monivilja juttuja, niin ei ne ruisleipää voita.