Viimeistä viedään

En ole vielä tajunnut sitä, että huomenna on oikeesti mun viimeinen kokonainen päivä täällä. Ja lauantaiaamuna suuntaa lentokone kohti Washington DC:tä, jossa vietän muutaman päivän vaihto-oppilasjärjestön järjestämällä year ending campillä. Tietenkin oon tosi innoissani, kun pääsen näkemään taas Suomikavereita ja perhettä sekä saamaan mun oman elämän takasin, mutta silti oon jättämässä taakseni jotain sellaista, mitä en voi enää koskaan saada takaisin.

Nyt on sanottu hyvästit jo monelle tärkeälle ihmiselle. Vaikka tämän koko ajan olen tiennyt, että jossain vaiheessa tämä päivä koittaa, niin tunteet yllättivät. Tämän kymmenen kuukauden aikana olen saanut monia ihania ystäviä ja näistä ihmisistä on tullut todella tärkeitä mulle. Siksi tuntuu kamalalta ajatella, että on pitkä aika siihen, kun näen heitä seuraavan kerran, tai pahimmassa tapauksessa en näe heitä ehkä enää koskaan. Aina voi tulla takaisin vierailemaan, mutta ei se silti tule koskaan olemaan samanlaista, koska kaverit hajaantuvat, kuka minnekin. Tämä on tämä vaihtovuoden huono puoli.

Lorenzolle ja Codylle jätettiin jo itkuiset hyvästit. I miss these guys already!

Tämä vuosi on ollut kaikin puolin todella opettavainen! Vuosi sisälsi paljon hienoja ja uusia kokemuksia ja ihan elämäni parhaita hetkiä. Toisaalta en ole varmaan koskaan itkenyt näin paljon - varsinaista tunteiden vuoristorataa. Täällä on paljon sellaisia asioita, joita rakastan, mutta myös paljon sellaista, mistä en tykkää ollenkaan. Näiden jälkimmäisten kanssa on vaan pitänyt oppia elämään. Arvostan Suomea nykyään aivan eri tavalla. Ilmeisesti itsestään selviltä tuntuvia asioita oppii arvostamaan vasta kun ne menettää. Olen kuitenkin onnekas siinä mielessä, että en ole menettänyt niitä lopullisesti, vaan pääsen nauttimaan tottumani arjen normaaleista asioista ihan pian, kun jo vajaan viikon päästä saavun Suomeen.

Tänään oli Graduation. Vaikka olen Senior, niin koulun liian monet säännöt estävät vaihto-oppilaita valmistautumasta High Schoolista. Niinpä minä ja muut seniorivaihtarit istuimme lavalla katsomassa, kun kaverit kävelivät jenkkihatuissa ja -kaavuissaan lavalle hakemaan High School diplominsa. Kyllä mekin saatiin omat epäviralliset Graduation Diplomit, mutta mielestäni koulu olisi edes sen verran voinut meitä palkita, että olisimme saaneet kokea sen oikean amerikkalaisen lukiovalmistumisen ja kävellä muiden kanssa lavalle. Graduationissa meitä vaihtareita oli kahdeksan, joten ei me oltaisi tuotu kuin muutama lisäminuutti seremoniaan. Mutta täällä säännöt on sääntöjä, eikä niitä uskalleta rikkoa seurausten pelossa. On asioita, joita en jää tästä kulttuurista kaipaamaan..

Nyt on siis jäänyt taakse amerikkalainen High School. Haikeata, mutta samalla suuri helpotus!! Enää ei tarvitse herätä joka aamu 5.00, tehdä pakollisia mutta hyödyttömiä läksyjä, noudattaa ylitiukkaa pukukoodia, kestää ylivilkkaita freshmanejä… Koulussa ei loppujenlopuksi ollut hirveästi asioita, joista oikeasti tykkäsin - ihmisiä lukuunottamatta. Positiivisella asenteella kuitenkin selvisin kaikesta! Täydellisten Naisten Bree Van De Kamp -hymy on ehkä hyödyllisin asia minkä jenkkikoulusta opin. Tällä tarkoitan yliystävällistä tekohymyä, joka piti olla naamalla tuli vastaan mitä vastoinkäymisiä, ärsyttäviä tai turhauttavia tilanteita tahansa. Hyväkö taito osata, sitä en tiedä. Kaikesta huolimatta jään muistelemaan Shadow Ridgeä hyvällä. Odotan kuitenkin innolla Märskyyn paluuta. Suomen koulusysteemiä ei voita mikään!

En ole muuten tainnut kertoa, että olitiin viime viikolla New Mexicossa. Amber, Cody ja pari muuta track-kamua kisas siellä, joten lähdettiin mukaan kannustamaan. Tässä joitain kuvia sieltä.

Vaikka on täällä autiomaassa ihan nättejä kiviä, niin oli mukava nähdä pitkästä aikaan vihreätä. 

Oli aivan tuskaisen kuumat säät. Mä tuun niin jäätymään Suomessa. Täällä sellainen 30C tuntuu ihan kivalta, 40C alkaa olemaan jos siinä rajoilla että on liian kuuma, 45C on sit jo liian kuuma. 

Olen tässä blogissa keskittynyt enemmän asioihin, joita olen tehnyt, enkä niinkään ajatuksiini tai haasteisiin, joita olen täällä kohdannut. Yrityksenä on siis tehdä vielä jossain vaiheessa kesää postaus Vegasin ja jenkkielämän varjopuolista. Täytyy vaan odottaa inspiraatiota ja saada ajatukset kirjotettua ulos. Sitä odotellessa...

Mutta tosiaan ensi viikon keskiviikkona laskeudun Helsinki-Vantaalle. Pian nähdään<3

Billboard Music Awards ja Track Banquet

Viimeviiko sunnuntaina (19.5) minä, Desi ja kaksi meidän kaveria, Marthe ja Aase mentiin katsomaan Music Billboard Awardsia. Jos kerran vajaan vuoden asuu Vegasissa, niin onhan sitä johonkin konserttiin/showhun pakko päästä, ja täällä kun näitä tällasia riittää.

Pidettiin oikeen tyttöjen päivä: aamu kului stripillä shoppaillein, syöden ja muuten vaan kierrellen. Itse Billboards Awards alkoi viideltä iltapäivällä.

Minä, Desi, Aase ja Marthe

Outfit of the day

Awardsissa oli esiintymässä paljon tämän hetken susittuja artisteja. Tässä lista esiintyjistä: 

• Bruno Mars — "Treasure"
• Selena Gomez — "Come & Get It"
• The Band Perry — "Better Dig Two"
• Icona Pop — "I Love It"
• Chris Brown — "Fine China"
• Macklemore and Ryan Lewis featuring Wanz — "Thrift Shop"
• Taylor Swift — "22"
• Kacey Musgraves — "Merry Go 'Round"
• Justin Bieber — "Take You"
• Pitbull featuring Christina Aguilera and Morten Harket of A-ha — "Feel This Moment" / "Take on Me"
• Miguel — "Adorn"
• Ed Sheeran — "Lego House"
• Jennifer Lopez featuring Pitbull — "Live It Up"
• will.i.am featuring Justin Bieber — "#thatPOWER"
• David Guetta featuring Akon and Ne-Yo — "Play Hard"
• Nicki Minaj featuring Lil Wayne — "High School"
• Prince — "Let's Go Crazy"/ "Fix Ur Life Up"

Ja kyllähän ne hommansa osaa. Aikamoinen show, korvat soi vielä monta tuntia konsertin jälkeen. :DD

Loppuillasta ei enää pysytty laskuissa mukana, että ketä kaikkia julkkiksia me oltiin nähty. Esiintyjien lisäksi kun paikanpäällä olivat myös palkinto ehdokkaat ja jakajat. Muun muassa popin kuningatar Madonna voitti Top Touring Artist -palkinnon.

Justin Bieber voitti Mailstone palkinnon ja monien fanien järkytykseski hän sai yleisötä valtavat buuaukset noustessaan lavalle. Kävi kyllä sääliksi poikaa.

Torstaina meillä oli Track Banquet, eli kauden päättäjäisjuhla. Siellä parhaat urheilijat palkittiin ja minäkin sain letterman jacket merkin, vaikka kausi ei mun osalta mikään huippumenestys ollutkaan. Oli ihana päättää kausi yhdessä tiimikavereiden kanssa aikaa viettäen. 

Minä ja Coach-Waddle

Tässä osa meidän seiväsyppy perheestä: Gavin, Cody, Amber, Waddle, Lorenzo, Desi, minä ja Jackie. Näitä ihmisiä tulee ikävä!!

Nelinkertainen olympiakisakävijä Coach-Watson

Minä ja kuusi valmentajaa 

Oli haikea fiilis tajuta, että tämä oli virallisesti hyvästien alku. Enää on kolmisen viikkoa vaihtovuodesta jäljellä ja aika vaan tuntuu katoavan. Puolentoista viikon päästä täytyy jo sanoa heipat Lorenzolle ja muutamalle muulle kaverille. Nyt pitää vaan nauttia täysillä joka hetkestä! 

PROM

Prom on jenkkiversio vanhojentansseista ja se on juniori ja seniori oppilaille yksi kevään kohokohdista. Meillä se oli viime viikonloppuna ja mäkin pääsin kokemaan kyseiset tanssiaiset.

Täällä menee tanssiparien pyytäminen ihan eri tavalla kuin Suomessa. Jenkkikulttuurin mukaisesti poika näkee paljon vaivaa pyytäessään tyttöä pariksi jollain söpöllä ja luovalla tavalla. Mä menin promiin yhden meidän vähän uudemman kaverin Grantin kanssa, jonka kanssa ollaan hengattu parin viime kuukauden aikana paljon. Eräs sunnuntai oltiin Desin ja Amberin kanssa hengaamassa Grantilla ja se ehdotti, että pelataan yhtä peliä. Säännöt meni niin, että jokainen nostaa vuorollaan kortin, jossa on kysymys ja sitten kaikki vastaavat kyseiseen kysymykseen. Jokaisen kysymyksen jälkeen meidän piti rikkoa sinistä jäätä. Aikanaan jään sisältä paljastui viesti, jossa minua pyydettiin promiin.

Tällä ei pelkkä "Yes" riitä vastaukseksi, joten mä salakuljetin lahjapaketin Grantin huoneeseen, joka oli täynnä IceBreaker karkkeja ja purkkaa, sekä lapun jossa oli myöntävä vastaus. Sen se sitten löysi sieltä myöhemmin. Desi meni promiin meidän hyvän kaverin Coreyn kanssa, joka on samalla Grantin paras kaveri, ja Amber poikaystävänsä Codyn kanssa. Me kaikki ollaan hyviä kavereita keskenämme, joten mikäs siinä oli kavereiden kanssa aikaa viettäessä tanssiaisten merkeissä. 

Niin se itse prom-päivä koitti. Grant ja Corey tulivat hakemaan mut ja Desin jo ihan aamulla ja mentiin Stripille haiakvarioon ja aamupalalle. Sieltä sitten laittautumaan..

Mun yks koulukaveri Alondra laitto mun hiukset.

Meikkaukset käynnissä.

Puoli viiden aikaan tavattiin paikallisella Golf tilalla valokuvien ottamisen merkeissä. Siellä otettiin kuvia ja pojat ja tytöt vaihtoivat kukat. Tytöt saivat Corsaget, eli ranteeseen laitettavan kukka koristeet, ja pojat Boutonnieresit. En ole vielä saanut prom kuvia, joten tässä muutama mun kameralla otettu kuva. Myöhemmin tulee toivon mukaan lisää kuvia.

Kuvien jälkeen huristettiin Stripille erääseen Area kasinoon syömään yhteen hienoon ja nuorekkaaseen ravintolaan. 

Illallisen jälkeen mentiin itse tansseihin. Oltiin aika pahasti aikataulusta myöhässä, joten kerettiin olemaan itse tansseissa vain reilu 15 minuuttia. Tanssit oli eräässä Aliante kasinossa. Tansseista mentiin päättämään ilta Adventure domeen, joka on sisäilma huvipuisto. Siellä ajettiin vuoristoradoissa mekot ja puvut päällä. :DD

Perinteitä noudattaen pojat maksoivat kaikken sekä itselleen että datelleen, joten prom saattoi tulla aika kalliiksi. Pojat siis maksoivat kaikki aktiviteetit, ruokailut ja tanssiaisliput, mitä kukin ryhmä sitten päättikään tehdä, joten koko hommaan saattoi helposti kulua monta sataa dollaria. Meidän tyttöjen tehtäväksi jäi siis vain näyttää näteiltä. Nyt on amerikkalainen prom koettu ja hauskaahan meillä oli. Olisin ehkä kuitenkin kaivannut sille koko jutulle jotain tarkoitusta. Suomen vanhoissa eri tanssitekniikkojen ja koreografioiden opettelu huipentuu tanssien esittämiseen ja jatkoihin. Täällä promiin laittautumisen ainoa syy tuntui olevan valokuvien ottaminen. Kaikki oppilaat eivät edes menneet itse tansseihin, vaan tekivät kuvien ottamisen jälkeen muita aktiviteetteja. En siis kokenut promia oppilaita yhdistävänä tapahtumana. Paha kuitenkin verrata, kun se Suomen vanhojentanssikokemus puuttuu. Toivottavasti pääsen senkin vielä ajallani kokemaan.

Track - the love of my life

En ole kertonut teille kovinkaan paljon yleisurheilukokemuksistani Vegasissa. Täällä virallinen season alkoi siis tammi-helmikuussa. Ensin oli try outit, jossa tsekattiin silloinen fyysinen kunto. Kaikille siis kellotettiin 200m ja mailin ajat. Käytännössä try outilla ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä, sillä kaikki hyväksyttiin tiimiin. Treenejä oli alusta asti joka päivä ja treenaus oli kovaa. Alkuun haluttiinkin juuri pelotella laiskurit ulos joukkueesta, ja parissa viikossa yksi sun toinen lopetti koko touhun. Tiimi vakiintui noin 100 urheilijan ryhmäksi.

Treenit menee lähes aina saman kaavan mukaisesti. Täällä ei mitenkään liikoja korosteta verryttelyn tärkeyttä. Alkuverkka on aina 800 metriä, jonka jälkeen tehdään yhteiset venyttelyt ja joskus jotain lihaskuntoliikkeitä. Venyttelyt ja lihaskuntoharjoitukset tehdään aina samassa järjestyksessä joukkueen kapteenien johdolla. Mulle ihan vieras ja kumma asia oli se, että lihaskuntoliikkeitä tehtäessa meidän täytyi aina laskea ääneen toistomäärät ja samalla valmentajat kiersivät ja tarkistivat, että kaikki laskivat, ja että äänenvoimakkuus oli tarpeaksi kova. Armeijakuria kerrassaan, täällä ei voi sooloilla!! Venyttelyiden jälkeen on koordinaatiot, jotka nekin tehdään aina samassa järjestyksessä ja mikä tärkeintä erittäin suorissa riveissä! Koordien jälkeen juostaan kaksi ratakierrosta niin, että juostaan suorat ja hölkätään kurvit. Siitä sitten urheilijat jakaantuvat lajiryhmiin: kestävyysjuoksijat, pikajuoksijat, hyppääjät, heittäjät, seivähyppääjät ja aitajuoksijat.

Tällä mustat urheilukentät on aika yleisiä. Radan materiaali on kuin asfalttia, joten ei ihme että meidän joukkueessa yhdellä sun toisella urheilijoilla on ollut penikkaongelmia. Yritän välttää sitä pintaa parhaani mukaan! 

Suoraan meidän koulun takaa alkaa autiomaa, jonne oon useasti livahtanut juoksemaan jonkun kahjon treenin ajaksi. 

Jenkkien treenausysteemi on aika karu. Täällä saatetaan vetää happovetoja monta kertaa viikossa koko treenikauden ajan. Näin isossa ryhmässä ei kaiken lisäksi voi antaa muutamalle urheilijalle erityisvapauksia, ei edes loukkaantumisen takia. "Just suck it up and do your workout!!" tuli kuultua monesti. Mulla on ollut lähes koko kauden ajan nilkka kipeänä, joten aika itsepintainen ja määrätietoinen jouduin olemaan, ennen kuin sain headcoachilta luvan jättää nilkkaa rasittavat treenit tekemättä.

Meidän tiimissä on yhteensä 7 valmentajaa, joista nimekkäin on nelinkertainen olympiakävijä Martha Watson. Hän oli 60- ja 70-luvulla yhdysvaltojen paras pituushyppääjä. Mä oon koko vuoden treenannut meidän tiimin seiväsvalmentaja Waddlen kanssa. Tykkään Waddlen valmennustyylistä ja treenit ovat olleet erittäin seiväspainotteisia. Seasonin alussa mulla tosiaan alkoi kummallinen nilkkakipu, jonka takia menin lääkäriin. Siksi alkukausi jäi mun osalta kokonaan väliin. Spring breakin jälkeen kokeilin taas juoksua, mutta päkijöillä juoksu sattui sen verran, että en koko kauden aikan tehnyt muuta kuin seivähyppyä. Oon ollut ihan super onnellinen, että päätin kokeilla seivästä, koska vaikka se on teknisesti hullun haastava laji, on se ihan älyttömän hauskaa!! Varsinkaan kun kukaan ei odota multa mitään, niin olen voinut vaan ottaa ihan rennosti ja nauttia siitä mitä teen.

Meistä on Coach-Waddlen kanssa tullu ihan bff:iä. Se tietää mun yu-taustat, joten se antaa mulle aika paljon vapauksia, jota muut ei saa. Se päästi meidät silloin Petran ja Petriinan kanssa mm. koulun punttisalille treenailemaan itteksemme. Jenkkien ikuinen huolenaihe tuntuu olevan se, kuka on vastuussa, jos jotain tapahtuu. Siksi täällä ei uskalleta rikkoa sääntöjä. Waddle kuitenkin ajattelee urheilijan etua ja luottaa muhun niin paljon, että tällaset jutut on mahdollisia. 

Kilpailut on ihan erilaisia täällä kuin Suomessa! Täällä yleisurheilu on joukkuelaji, jossa urheilijat kerää tiimille pisteitä. Täällä siis kaikki kannustavat toisiaan ja ilmapiiri on erittäin positiivinen. Vaikka koulu ei muuten innosta ja jenkkien treenaussysteemi on mitä on, niin treenit on silti aina paras osa päivää. Rakastan näitä ihmisiä ja meidän coachia, ja ollaan kuin yhtä perhettä.

Mulla ja Codylla on tämän kesän muotivärin mukaiset piikkarit ja pannat. On hassua, kuinka me välillä ajatellaan ihan samalla tavalla: yhtenä päivänä Cody tuli kertomaan innostuneena, että oli ostanu piikkareihin matchaavan pannan ja mä olin ostanut mun pannan juuri edellisenä päivänä. :DD

Kisoihi matkustetaan koulubusseilla, joten siellä joutuu viettämään aina koko päivän, vaikka oma laji olisi ensimmäisten joukossa. Meitä se ei kuitenkaan haittaa, sillä kavereiden kanssa aika kuluu ihan liian nopeasti. Kuvassa Desi, Jessie, Jackie ja minä. 

Meille on muutaman kerran sattunut todella viileät ja tuuliset säät. Muun muassa viimeisessä home meetissä seiväsrima putoili aivan omia aikojaan tuulen takia. Valehtelematta tuulta oli kyseisessä kisassa 10m/s luokkaa, joten päätettiin vaan pitää hauskaa ja ottaa kisa harjoituksena. Loppuajan vietimme yhdessä patjalla chillaillen ja löhöillen. Kilpailun loppuessa tolle pienelle patjalle oli valehtelematta ängennyt yli 15 henkeä. Että mulle tulee ikävä näitä hetkiä!

Viimeinen home meet oli siis viime viikon tiistaina ja se oli samalla tavallisen track kauden lopetus. Kaikki seniorit ja vaihto-oppilaat kukitettiin ja juoksimme muiden urheilijoiden muodostaman kunniakujan läpi. 

Nyt treeneissä käyvät enää ne urheilijat, joiden tulokset riittivät Regionals-kisoihin. Mua on vähän harmittanut, että en ole pystynyt juoksemaan koko kauden aikana, sillä täällä ei taso ole mikään huima. Vaikka en olisi juossut edes viime kesän tasoisia aikoja, olisin suhteellisen helposti saanut Regionals rajan rikki jopa kuudessa eri lajissa. Tällä kertaa raja meni rikki vain seipäässä. 

Tässä vielä kaikki Regionals tulosrajat

Olen oppinut kaikenlaisia mukavia seipään treenaukseen liittyviä liikkeitä ja tässä pari videota treeneistä, joita Petra innoissaan kuvaili ollessaan täällä. 

My Favorite Italian

Lorenzo katto mun blogia ja valitti etten oo laittanu tänne tarpeeks kuvia meistä.  Se halus vähän päivittää tätä, joten tässä joitain hienoja ja vähän vähemmän hienoja otoksia.

Finalmente ho un po di spazio su questo blog !!! E´ fantastico aver conosciuto Pauliina qui a Las Vegas, siete veramente fortunati ad averla in Fillandia anche se fa troppe facce strane :)

-Lorenzo

Lorenzo on kuin veli mulle ja se on yksi meidän parhaista kavereista täällä. Ihan surettaa ajatella, että meillä on enää vajaat kaksi kuukautta aikaa hengata. Toisaalta, nyt mulla on hyvä syy mennä käymään Roomassa. Love u Fettuccine!! Haha :DD

Minä ja kaksi Lorenzoa, Blondie and Brownie. 

Spring Break

Jo reilu puoli vuotta sitten suunniteltiin Petran ja Petriinan kanssa, että ne tulee visiitille spring breakin aijaksi. Täällä on jo tarpeeks lämmin silloin ja Petran kirjotukset on ohi. Vihdoin koitti loma ja tiistai aamuna lähettiin Danan ja Desin kanssa hakemaan tytöt kentältä. Sieltä suunnattiin suoraan shoppailemaan Town Square-nimiseen ostoskylään.  

Ihanaa kun tytöt on täällä!

Meillä oli lomallakin koulun treenejä. Mä rakastan näitä vuoria! <3

Keskiviikkona oli Strip-päivä ja pyörittiin siellä koko päivä.

MW - ihan teitä varten!

Caesar-palatsin forum-kauppoihin taas eksyttiin shoppailemaan. Ja poikettiin Cheesecake Factoryyn välipalalle. Yammy!

Illalla odoteltiin, että Nate-veli pääsi töistä. Oltiin sellaiset kevyet 10 tuntia tutustumassa Stripin kasinoihin, eikä edes puoleen väliin päästy.

 Torstaina Corey vei meidät MGM-kasinon poolille uimaan. Mikäs siinä lämmintä päivää viettäessä. Tutustuttiin samalla Stripin toiseen päähän ja ajettiin samalla New York New York-roller coaster.

Perjantaina lähdettiin koko Kuhlmanien suvun voimin vaeltamaan Red Rockille. Rakastan sitä paikkaa!

Pääsiäistä vietetiin isovanhemmilla ja tässä alakuvassa ollaan takapihan golfkentällä.

Pääsiäisen kunniaksi Suomi-pupun korvat päässä.

Kuumassa, reilun 30 asteen helteessä oli vielä kiva pistäytyä Lorenzon uima-altaalla virkistäytymässä.

Tällainen lyhyt postaus mun spring breakista. Oli ihana saada Petra ja Petriina tänne kylään, että ne itsekin pääsi näkemään paikat ja ihmiset, jotka on mulle tulleet tärkeiksi tän vuoden aikana. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja kohta lähdetään viemään siskot kentälle.