maanantai 5. elokuuta 2013

Elämänkoulua

Oon tässä blogissa pitkälti keskittynyt sellaisiin positiivisiin asioihin, mitä mä vaihtovuoden aikana koin ja tein. En ole kovinkaan paljon käsitellyt juttuja, mitkä mä koin haastaviksi ja vaikeiksi viime vuoden aikana. Tässä postauksessa kirjoitan vähän niistä.

Suomessa ja yleensäkin Euroopassa ollaan tosi jenkkimyönteisiä ja käsitys elämästä siellä on ruusuinen. Niin oli mullakin. Jenkkisarjoista ja leffoista saamani kuva oli jossain määrin tosi oikeanlainen, mutta silti niin väärä. Mulla oli jotenkin tosi vahva kuva siitä mitä vaihtovuosi tulisi olemaan, koska olin seurannut Petran vaihtovuotta ja mä kuvittelin että mulla tulis olemaan jokseenkin samanlaista. Sen lisäksi olin ollut yhteydessä mun hostperheeseen paljon ja oletin tietäväni heidän elämäntyylinsä etukäteen. Nyt jälkeenpäin ajateltuna totean, että mulla olis varmaan ollut pienempi kulttuurishokki ilman kaikkia ennakko-olettamuksia, sillä suurinosa niistä oli aivan vääriä. Mulla oli jossain vaiheessa jopa pieni kapina, koska en ollut varma siitä, opinko edes tykkäämään jenkkikulttuurista.

Ehkä suurin shokki liittyi kouluun. Märskyssä olen tottunut menemään ja tulemaan vapaasti ja urheilulukiossa saakin paljon erivapauksia. Jenkkikoulussa puolestaan tuntui olevan enemmän sääntöjä kuin Suomen koko lakikirjassa. Meidän amerikkakoulussa oli mm. omat poliisipartiot, eikä koulualueelta kesken koulupäivää poistuminen tullut mieleenkään. Nyt lukiolaisena voin paljastaa, että jo ala-asteella porukkaa karkasi välkillä Haamukiskalle ostamaan karkkia. Tällainen olisi mun jenkkilukiossa poliisien, deanien ja muun henkilökunnan takia tosi kovan työn ja luovuuden takana. Suomalaiselta ala-asteelta on siis helpompi "karata" kun amerikkalaisesta lukiosta.. Siis lukiosta!
Esimerkiksi edes vessaan ei saanut mennä ilman henkilökohtaista vessapassia, johon oli kirjoitettu oma nimi, luokasta poistumisaika sekä opettajan allekirjoitus. Tai jos kännykkä oli koulupäivänä esillä, tuli opettajien takavarikoida se ja vanhempien piti lunastaa puhelin koulun jälkeen. Lisää tarinoita säännöistä riittäisi, sillä niitä sääntöjä oli vaikka kuinka paljon.


Mut pukukooditettiin vuoden aikana kerran näissä vaatteissa ja syynä olivat housuissa olevat reiät. Jos mulla ei olisi sattunut olemaan varahousuja mukana olisin joutunut in-houseen tuijottamaan valkoista seinää.

Toinen asia, mikä yllätti oli amerikkalaisten iso luokkajako. Onhan telkkarissa toki paljon erilaisia hyväntekeväisyysohjelmia, joista olisi pitänyt saada käsitystä siitä vähävaraisemman kansan olemassaolosta. Yllätti se silti, että Walmatin pihalla saattoi koditon tulla pyytämään rahaa nälkäänsä. Yhdysvalloissa on todella rikkaita ihmisiä, jotka asuvat omilla aidatuilla asuinalueillaan, mutta myös paljon todella koyhiä ja erityisesti kodittomat ihmiset kiinnittivät huomioni. Ongelma saattaa tosin olla suurempi Vegasissa, sillä täällä on aina niitä peliriippuvaisia, joilla on vähän liian kovat panokset ja loppujen lopuksi ne huomaa ettei rahaa ole edes lentolippuun, että vois kotiin päästä, joka sekin on todennäköisesti myös pelattu. Nämä sankarit sitten jäävän kerjäämään Vegasin kaduille.

Tästä on hyvä jatkaa aasinsillan kautta vastuukysymyksiin. Jenkkiyhteiskunnassa korostetaan omaa vastuuta. Ihmiset siis pitävät huolta omista asioistaan, eikä valtio liikoja auttele. En ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, osaavatko ihmiset pitää itsestään huolta ja tietävätkö he mikä on heille parasta. Totta on, että jos pelaa korttinsa oikein, mahdollisuudet taloudelliseen menestykseen ovat lähes rajattomat! Toisaalta kaiken voi myös menettää nopeasti: työttömyyden, onnettomuuden tai sairatumisen sattuessa vajaavainen vakutus saattaa kostautua kalliisti. Sairaalamaksujen hinnat ovat täällä aivan järkyttävän kalliita. Alkuvuodesta Amberillä oli rintkipua/hengitysvaikeuksia, joten hän meni ensiapuun tämän takia. Hänellä on hyvä vakuutus, mikä on ainoa järkevä vaihtoehto. Myöhemmin nimittäin kuulin, että tämän yhden kyseisen ensiapukäynnin hinta oli monia monia monia tuhansia dollareita. En yhtään ihmettele, että täällä tapahtuu vakuutuspetoksia, sillä vähävaraisemmilla ei vain ole varaa tällaiseen.

Kuten mä jo kevään aikana kerroin, mulla oli nilkkakipua. Jätin kuitenkin kertomatta sen, että joka kerta kun kävin lääkärissä, mulle lähetettiin ne laskut kotiin, vaikka vakuutusyhtiön piti hoitaa maksut. Niiden selvittely vaati monia puheluita ja pitkiä hermoja, joita ilman olisin joutunut maksamaan satoja ja satoja dollareita noista lääkärikäynneistä, vaikka mulla oli täysi vakuutus. Tuntui, kun vakuutusyhtiö olisi yrittänyt vetää kotiin päin ja lääkärit huijata sen kun kerkesivät. Kaiken lisäksi nilkkakipu vaivasti vielä Suomeen tullessa ja magneettikuvasta löytyi veneluun rasitysmurtuma. Jenkeissä ei lääkäri antanut magneettikuvaukseen edes mahdollisuutta, eikä vamma näkynyt röntgenissä. Nyt siis olen kävellyt keppien kanssa kolme viikkoa, kun oikein hoidettuna olisin ollut juoksukunnossa jo monta kuukautta sitten.


Jälkeenpäin mietittynä nämä kaikki vaihtovuoden ei niin hehkeät ja positiiviset kokemukset ovat olleet niitä kaikkein arvokkaimpia. Kaikki näkemäni ja kokemani asiat opettivat ihan älyttömän paljon ja olen äärettömän iloinen siitä, että lähdin vaihtoon. Tällainen kokemus avartaa mielettömästi ja tämä on ollut varsinaista elämänkoulua. Jo se, että on poissa kotoa kasvattaa enemmän kuin mikään mitä voisi koulusta lukemalla oppia.